IoT dataa hyödyntämällä kilpailukyky kasvuun

IoT-laitteiden lisääntyessä yrityksissä myös niiden tuottaman datan määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Parhaimman hyödyn valtavista tietomääristä liiketoiminnan kehittämisessä saa, kun dataa pystyy joustavan alustan avulla ketterästi indeksoimaan ja yhdistelemään muuhun tietoon. Paremmat tuotteet ja tehokkaammat prosessit takaavat parantuneen kilpailukyvyn.

Monet yritykset hyödyntävät joustavia datan analysointimenetelmiä liiketoimintansa ja tuotteidensa sekä palveluidensa kehittämisessä. IoT-tieto itsessäänkin tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi prosessien tehostamiseen ja kehittämiseen.

Tietopohjaa laajentamalla ja täydentämällä IoT-dataa muualta saatavalla tiedolla voidaan kuitenkin nähdä myös uusia yhteyksiä ja kokonaisuuksia, ja näin lähteä liiketoiminnan tai tuotteen kehitykseen täysin uusista lähtökohdista. Uudenlaiset ratkaisut erottuvat ja kasvattavat tuotteiden ja koko yrityksen kilpailukykyä.

IoT-laitteiden ulkopuolista dataa voi löytyä vaikkapa julkisista rekistereistä ja palveluista. Erilaiset anturit ja sensorit voivat kertoa olosuhteista laitteen välittömässä läheisyydessä. Myös yrityksen yhteistyökumppanit voivat olla arvokkaita tiedonlähteitä, joiden tarjoaman datan avulla voi kehittää vaikkapa parempaa asiakaspalvelua, kun se yhdistetään yrityksellä jo olemassa olevaan dataan.

Lisää ennustettavuutta dataa yhdistelemällä

Tuotteisiin ja myyntipaikkoihin liitettyjen anturien ja sensorien sekä joustavan data-alustan avulla voidaan saada selville entistä enemmän tietoa esimerkiksi asiakkaiden ostokäyttäytymisestä tai itse tuotteen käytöstä. Muun muassa globaali Coca Cola hyödyntää datan yhdistelyä tutkiessaan tuotteidensa myyntiä; yhtiö on muun muassa havainnoinut, että virvoitusjuomien myynti lisääntyy juuri ennen suosittuja televisio-ohjelmia Yhdysvalloissa sijaitsevien kampusalueiden virvoitusjuoma-automaateissa.

Kun kysyntäpiikkejä voidaan ennustaa, voidaan etukäteen varmistaa, etteivät juomat lopu automaateista kesken. Samaan aikaan saadaan arvokasta tietoa erilaisista asiakasryhmistä, jolloin myös markkinointia ja erilaisia tuotteita voidaan paremmin kohdistaa erilaisille kuluttajaryhmille. Yhtiö näkeekin, että tuotteita voidaan myydä dataa keräävissä automaateissa pienemmällä katteella, sillä laitteen keräämä data on arvokasta ja korvaa menetetyn katteen.

Tuotteiden optimointia laitedatan avulla

Globaali Zebra Technologies on erikoistunut tulostusteknologiaan ja valmistaa muun muassa viivakoodilaitteita sekä kuittitulostimia. Yritys kerää yksityiskohtaista tietoa sekä laitteiden testauksesta ennen kuin ne päätyvät asiakkaille että laitteiden käytöstä sen jälkeen, kun se on toimitettu asiakkaalle. Saatavan tiedon avulla voidaan selvittää muun muassa laitteen käyttöönottoon liittyviä tietoja ja eri ominaisuuksien käyttöä.

Datan yhdistely joustavalla alustalla on auttanut Zebra Technologiesia optimoimaan tuotteidensa kokoonpanoa ja kehittämään kustannustehokkaampia tuotteita. Käyttöönottoa selvittämällä on pystytty esimerkiksi havainnoimaan, mikäli käytön aloittaminen viivästyy ja näin on pystytty selvittämään siihen liittyviä haasteita ja ongelmia. Data voi myös paljastaa, että jotain ominaisuutta tulostimessa ei käytetä juuri ollenkaan. Kun tieto yhdistetään laitedataan, voidaan vähemmän käytettyyn ominaisuuteen liittyvät osat vaihtaa kustannustehokkaampiin ja näin tehdä edullisempia tuotteita.

Tuotekehitystä datan avulla

Autovalmistaja Ford kerää testiajoista saamaansa IoT-dataa ja hyödyntää sitä tuotekehityksessään. Autoihin kytkettävät sensorit kertovat muun muassa yksityiskohtaista tietoa kuljettajan ajotavoista, kuten esimerkiksi millaisella voimalla kuljettaja painaa kaasua.

Datan avulla on mahdollista kehittää yhä paremmin kunkin kuljettajan yksilöllisiin ajotapohin muuntautuvia autoja. Autojen ajomukavuutta ja käytettävyyttä voidaan paremmin optimoida tuotekehityksessä esimerkiksi vertaamalla dataa, joka kertoo, millä lailla kuskit ajavat sähkö- tai bensiiniautolla ja vertailemalla ajotapoja keskenään.

Vain taivas ja mielikuvitus ovat rajana datan hyödyntämisessä tuotekehityksessä ja liiketoiminnan tehostamisessa ja sitä myöten kilpailukyvyn kasvattamisessa. Edellytyksenä kuitenkin on, että käytössä olevat alustat mahdollistavat uuden löytämisen. Joustavat data-alustat ja ketterät menetelmät vapauttavat kehitystyön pitkistä ja kankeasti etenevistä projekteista, ja auttavat uusien innovaatioiden synnyttämisessä.